Naapurin isäntä tilasi maitolaiturin meidän isännältä. Tänään 21.7. 2012 kauniina heinäkuun lauantaina se asetettiin paikalleen kauniita koivuja kasvavan tanhuan kahden ensimmäisen koivun väliin. Timpuri tekee raput paikalla ja toiseksikin päiväksi jäi vielä viimeistelytöitä. |
Feissarissa jo kerroin nostalgisista muistoista, myös vähemmänkin sellaisista.
VastaaPoistaPiti penskana "vintata" kaivosta 40l maitotonkka ja kiireesti maitolavalle kun kuuli meijeriauton lähtevän edelliseltä pukilta.
Siinä taisi jo selekä revetä niikuin Jaakko Tepolla kun kuunteli metsäratiota..
Matkoilla ollessa tsekkaan maitolaiturit, ulkohuussit,pystymuuntajat esimerkiksi.
Hienon maitolaiturin puuseppäsi teki!