Arvon karjakko

Kaivellessani cd-kokoelmaani nappasin sieltä aarteen viime vuosituhannelta :)  Nimittäin Maaseutukeskuksen julkaiseman äänitteen vuodelta 1998, kun suomalainen karjantarkkailu täytti sata vuotta.  Se sisältää mm Timo Valon säveltämää musiikkia, ihania kansanviisuja, ja kolmeen niistä on kaustislainen Kai-Eerik Känsälä riimitellyt sanoitukset.  Tykkään mahdottomasti näistä kaikista lauluista ja tällä hetkellä soitan niitä autossa matkatessani ja arvatkaapa vain hoilaanko mukana?
Väittäisin että seuraava viisu "kolahtaa" vain sellaiselle jolla on jotainkaan käsitystä lypsykarjan parissa puuhailusta. Ja ehkä tarkemmin vielä, karjantarkkailusta. Itsehän tein töitä omalla maatilalla ja navetassamme  parisenkymmentä vuotta ja vaikken iävöi sen ajan perään, tietty suloinen  haikeus on mielessä, kun vanhoja muistelen. Ja niinhän sen on hyvä ollakin; olla kiitollinen menneestä ja tyytyväinen parhaillaan olevaan.
Googlasin tätä Arvon karjakkoa, ja mene ja tiedä, olisiko tämä ihan oikea johdanto Känsälän tekstiin.  Hieno tarina kuitenkin!  Kunpa voisin tähän sävelenkin liittää Tellu Virkkalan (tai vaikka itseni!) laulamana :)

Nyt kerron yhden tarinan
tämän kylän tapahtuman;
kun kylään tuli karjakko
yhdeksäntoistavuotias.

Vaikka onkin kylä meidän
pieni, köyhäkin arvoltaan.
Kuitenkin meille laitettiin
karjantarkkailuyhdistys.

Isännät vähän arveli
ja emännät ne pelkäsi
jos tuo uus karjakko nuori
meidän lehmiä halveksuisi.

Koitti kylään pelko uusi;
Helmi oli se nimeltään
karjakko tuo, joka saapuisi
sekä hommansa tietäisi

Isännät nurkkia korjaili
ja emännät niitä siivosi
jos tuo uus karjakko nuori
navetoillemme nauraisi.

Siinä ojan pientareella
Helmi nousi pois autosta
Linjurikuski nosteli
viereen karjakon laatikon.

Isännät vähän tuijotti
ja emäntiä kauhistutti;
jos tuo on karjakon boogie
arkku suuri sentrifugi!

Koko kylä siinä riiteli
kuka ensin vie karjakon
Kenenkä karjaa mittaisi
tuotos, rasvat punnittais.

Isännät vähän hikoili
ja emännät jo tappeli
ettei tuo karjakko ensin
meidän lehmiä arvioisi!

Koitti kylään onni uusi;
Arvo oli se nimeltään
poikamies joka ottaisi
Helmin kyläänsä ristiksi.

Isännät pisteli mälliksi
ja emännät Arvoa kiitteli
nyt kun ne, arkku ja Helmi
Arvon kärryissä istuisi.

Vaikka koitti aamu uusi
meni viikko ja toinenkin
eikä sitä Helmiä kuulunut
kylän muihin navetoihin.

Isännät vähän kaipaili
ja emännät ne siunaili
jospa ne karjakon myllyt
Arvon mielen sekoitteli!

Taisi olla rikkihappo
joka sytytti sydämen.
Taisipa arkun kyydistä
Arvo Helminsä kihlastaa

Isännät kadetta peitteli
ja emännät itkeskeli:
nyt kun ne karjakon Arvon
lehmät parhaiten lypsäisi!